Kuninkaankartanon Panimo

Kuninkaankartanon panimo perustettiin Mustialan maatalousalan oppilaitoksen yhteyteen vuonna 1995. Avajaisia vietettiin kesäkuun 12. päivä, jolloin itse panimon nimi Kuninkaankartanon Panimo julkaistiin.

Toiminnan alkuvaiheessa keittokoko oli 30 litraa, mutta panimon avauduttua se nostettiin 220 litraan. Lisäksi tiloissa on kolme 440 litran pohjahiivakäymistankkia ja saman verran 350 litraisia pintahiivakäymistankkeja. Oluen vuosituotanto on vaihtelee noin 9.000 litrasta noin 12.000 litraan. Vaikka tuotantomäärät ovat pieniä, panimolle hankittiin pullotuskone vuonna 1996. Kuninkaankartanon panimon oluita on myynnissä muutamassa ruokakaupassa Tammelassa sekä Forssassa.

Virallisina oluenpanijoina toimivat vuoteen 2015 asti perustaja Lassi Puupponen sekä Jouni Savolainen. Panimon ensiolut oli nimeltään Pehtoori ja muita tuotteita ovat Renki, Vouti ja Pikkupiika sekä lisäksi lukuisia tilaus-, juhla- ja kausioluita. Hämeen ammattikorkeakouluun (HAMK) kuuluvassa Mustialassa on järjestettiin pienpanimokoulutusta 1994-2015. Vuoden 2016 alusta oluenpanijana on toiminut Mikko Silmälä.

Panimon läheisyydessä järjestetään kesäisin mm. rautakankikävelyn MM-kilpailut, Hakkapeliitta-tapahtuma.

Oluttupa Iso Piippu

Oman panimon myötä Mustialassa saneerattiin 1997 viljamakasiinin toiseen kerrokseen legendaarinen Oluttupa Iso Piippu, anniskeluravintola (A-oikeudet). Tarjolla on mm. Kuninkaankartanon Panimon oluita, kahvia sekä pientä purtavaa!

Asiakaspaikkoja Isossa Piipussa on 100. Kesäterassilla asiakaspaikkoja 100. Iso Piippu on avoinna 2017 toukokuun alusta syyskuun loppuun päivittäin 11-22, tapahtumien aikaan, sekä tilauksesta.

Ravintolamme tarjoilee maukasta lähiruokaa tilauksesta (max 90 hlö). Varmistaaksemme tuoreen lähiruoan tarjoilemisen, käytämme Lähipuoti Remes Oy:tä toimittajanamme. Erityisen ylpeitä olemme mallasleivästämme, joka kuuluu aina tarjoilupöytään, joka on valmistettu panimon oluentekovilja-aineksistamme paikallisessa leipomossa.

Tilauslounas (min. 20hlö) 15€/hlö

Myös päivälliset, illalliset, iltapalat, erilaiset juhlaruokailut.

Kysy vaihtoehtojamme, teemme tilauspöydän toiveidenne mukaan!

Terassiravintola Iso Piippu Forssa

Terassiravintola Iso Piippu Forssa avaa luukkunsa perjantaina 28.4.2017 klo 11 – avoinna syyskuun loppuun ke-su klo 11 alkaen; tarjolla Kuninkaankartanon Panimon oluita, muita virvokkeita, jäätelöä, kahvia, sekä maukas Bistroruoka!

Seuraa meitä Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä, jonne ilmoittelemme ajankohtaisia!

Ruokailua tilauksesta myös Kuninkaansalissa. Pienemmät tarjoilut myös muihin tiloihin.

OIVA-RAPORTTIMME LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Maksu:  Maksu tapahtuu  käteisellä, kortilla tai sopimuksesta myös laskutusosoitteen antamalla. Ystävällisesti ilmoittakaa laskutustiedot varausta tehdessänne. Laskutuslisä 6,20€

Peruutusehdot:  Mikäli varaus perutaan *4–7 vrk ennen, veloitetaan peruutuskuluina 50% hinnasta *0–3 vrk ennen, veloitetaan peruutuskuluja 100% hinnasta

Nämä Kuninkaankartanon Panimon oluet aina saatavilla hanaoluena Oluttupa Isossa Piipussa

LAMI-pehtooriLAMI-renkiLAMI-vaari

Mustialan Kartano - Kuninkaankartanon Panimo - Oluttupa Iso Piippu, Renkituvantie 10, 31310 Mustiala
Terassiravintola Iso Piippu Forssa - Tilausravintola Vanha Värjäri, Wahreninkatu 11 30100 Forssa
www.mustialankartano.fi / info@mustialankartano.fi